Huom! Metsästysseuran tapahtumista tiedotetaan "Ajankohtaista" -välilehdellä.
Puokion Metsästäjät ry.
Puokion Metsästäjät ry. perustettiin 15.02.1967 valtion asettamien hirvenmetsästyksen lupamenettelystä johtuvien lupaehtojen vuoksi: oli helpompaa hakea hirviluvat yhdistyksen nimissä. Vuosien myötä seuran toiminta on vakiintunut ja jäsenmäärä kivunnut tasaisesti nykyisiin mittoihin, noin 100 henkilöön.
Kainuulainen metsästyskulttuuri on ollut olennainen osa Puokion-kylän arkea, onhan Kainuu asutettu hyvien riistamaidensa ja kalavesiensä vuoksi. Seuran vuosikymmenten aikainen toiminta kiteytyy seuran perustamiskokouksen ajatuksiin – järkiperäisen metsästyksen ja riistanhoidon harjoittamiseen maillaan sekä niiden edellyttämään luonnonsuojeluun ja ampumaurheiluun. Metsästyksen organisoinnin lisäksi seuralla on ollut ja on edelleen tärkeä rooli entisten ja nykyisten kyläläisten yhteydenpidossa. Tänä päivänä seura on lähes ainoa kyläläisiä ja alueen mökkiläisiä yhdistävä toimija. Vuosittain järjestettävät peijaiset ovat vuoden kohokohta, joka lisää alueen yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
PS. Yhteydenotot ylläpitäjiin sekä seuran yhteyshenkilöihin käyttäen "Palaute" -linkkiä.
LIITERI VALMISTUI
Kuluvan vuoden suurin hanke, halkoliiteri, valmistui sopivasti ennen talventuloa
Kiitos kaikille kesän aikana talkoissa ahertaneille. Ilman aktiivien panosta ei tällaista "voimannäyttöä" ole mahdollista toteuttaa. Kiitokset myös kaikille rakennustarvikkeita lahjoittaneille. Kaikille niille tuotteille oli käyttöä.
terv Pj
PS
Osa klapeista on saatu jo sisätiloihin ja osa odottaa vielä siirtoa. Jos koette tekemisenpuutetta niin talkoissa saa käydä. Tarkoitus on saada kaikki ulkona pressujen alla olevat pilkkeet liiteriin.
LINTUJEN METSÄSTYSAJAT
Kanalintujen tarkat metsästysajat löytyvät OMA Riista sivuilta. Jahti alkaa 10.9.2023 ja kestää Puolangan kunnan alueella 10.12. -23 saakka. (Pyyn metsästys päättyy 10.11.-23). Tämän lisäksi tammikuussa saa metsästää 10-31.01.-24 välisenä aikana urosmetsoa ja urosteertä.
Huomioikaa, että riekko on edelleen rauhoitettu.
LINTUINFLUENSSA
Vesilintujen metsästysajankohta lähestyy ja lintuinfluenssaa esiintyy etenkin länsirannikolla. Ajankohtaista -osioon on lisätty tietoa asiasta. Käykääpä lukemassa.
terv pj
Talkookuvia 1.7.2023.
Talkoot jatkuivat 17.6.2023.
TALKOOT MAJALLA ALKOIVAT
Aloitimme halkoliiterin salvamisen la 3.6. Talkoissa kuusi tomeraa miestä ahkeroi sahojen ja työkalujen kanssa ja valmiiksi saatiin pohjatöiden lisäksi ensimmäinen kierros hirsiä.
Talkoot jatkuvat aina lauantaisin klo 09 alkaen.
Ottakaa mukaan moottorisahoja ja timpurin vehkeitä mm iskevä ruuvinväännin.
Työjellään aina muutama tunti jotta saadaan liiteri pystyyn peijaisiin (15.7.) mennessä.
terv pj
Osakaskunnan uutisia.
Sivuillemme on lisätty Puokion Osakaskunnan otsake, jonka takaa löytyy tietoa kalastuksesta Puokion osakaskunnan vesillä. Käykääpä katsomassa.
ENNAKOINTIA SYKSYN HIRVIJAHTIIN
Kuten edellinen jahtikausi näytti on hirvitiheys Puolangan RHY:n alueella laskenut. Kannan suuruudeksi on jahtikauden jälkeen arvioitu 2,5 hirveä/1000 ha. Tulevan syksyn tavoiteeksi on asetettu 2,8 hirveä/1000 ha. Tämä tarkoittaa sitä, että lupamäärää on alennettu niin, että RHY:n alueelle myönnetään 155 lupaa (v. 2022 määrä oli 225). Pudotusta on n. 30%.
Tästä johtuen myös yhteisluvassa olevien (Puokion Metsästäjät mukana) lupamäärä tippuu samassa tasossa. Yhteislupa hakee 120 lupaa mutta realismia on, että lupia saataneen 95-100 kpl. Nuo luvat jaetaan sitten yhteisluvassa mukana olevien kesken ampujien ja käytössä olevien yksityismaiden suhteessa. Arvioni on, että syksyn jahtiin saamme 4 lupaa ja ne jakaantunee siten, että 3 aikuista ja 2 vasaa. Tämä on siis arvioni. Tarkemmat tiedot saamme kesä-heinäkuussa.
terv Pj
nuojuankangas_seitenoikea_yva_ohjelma20230222_liitteineen.pdf
Oheisen raportin sivulta 27 löytyy kartta mihin on merkitty suunnitteilla olevia tuulipuistoja Vaalan, Paltamon ja Puolangan kunnan alueelle. Kartasta puuttuvat Utajärven kunnan itäosan tuulipuistohankkeet, jotka tulevat kuntarajan pintaan Puokion länsipuolelle. Näin Puokio on "piiritetty" sadoilla tuulimyllyillä.
Tuulivoimahankkeista
Puolangan kunta on käynnistänyt osayleiskaavoituksen 8 eri alueelle Puolangan kunnassa. Lisätietoja kaavoitushankkeista löytyy Puolangan kunnan nettisivuilta: www.puolanka.fi/asuminen ja ymparisto/kaavoitus. Puolangan kunnan lisäksi myös naapurikunnat Utajärvi ja Vaala ovat kaavoittamassa Puokion ympärille useita tuulivoimapuistoja. Kaikilla näillä hankkeilla on suuria vaikutuksia seuramme toimintaan. Lisäksi näin massiivisilla hankkeilla on vaikutusta myös eläimistöön ja luontoon monin eri tavoin. Lisätutkimuksia asiasta tarvittaisiin pikaisesti ennenkuin on liian myöhäistä.
pj Matti
KOULUTUKSIA
Puolangan RHY järjestää metsästäjä -tutkintoja kaksi toukokuussa ja kaksi elokuussa. Tarkemmista päivämääristä ilmoitetaan Puolanka -lehdessä ja Oma Riista palvelussa.
HIRVIKOEAMMUNTOJEN AIKATAULU
Puolangan RHY:n Ruhon ampumaradalla järjestetään koeammuntoja elo-syyskuussa 2023 lauantaisin seuraavasti:
5.8, 12.8, 19.8, 26.8, 2.9, ja 9.9.
Puokion Metsästäjien toimitsijavuoro on la 2.9.-23. Tuolloin seuran jäsenillä on mahdollisuus tarkkuuttaa aseensa koeammuntojen jälkeen.
SEURAN VUOSIKOKOUS PIDETTY
Seuran sääntömääräinen talvikokous pidettiin la 28.01.2023 seuran majalla.
Kokous teki uusien sääntöjen määräämät päätökset rapsakassa tahdissa. Sihteeri Ilkka on lähettänyt jäsenpostia kokouksen päätöksistä. Löydät jäsenkirjeen sivujen kohdasta "kokoukset". Näiltä nettisivuilta löytyy myös kuluvan vuoden toimintasuunnitelma, johon on kirjattu tärkeimpiä tapahtumia.
Käykääpä tutustumassa.
UUTTA
Jos ystäväpiirissäsi on henkilöitä, jotka haluavat tukea seuran toimintaa, niin heidät voidaan uusien sääntöjen mukaisesti hyväksyä KANNATUSJÄSENIKSI. Vuosikokous päätti vuotuiseksi kannatusjäsenmaksuksi 20 €. Nettisivujen Palaute -linkin kautta yhteys seuraan niin asia hoituu sitä kautta.
SYDÄNISKURI
Seuralle viime vuonna hankittu sydäniskuri on sijoitettuna osoitteessa
Vaalantie 230 Puokio. Iskuri on aina mukana seuran ja kyläyhdistyksen tapahtumissa.
JÄNISHEINÄT
Työväentalon pihaan on tuotu heinäpaali. Heiniä voi pikkuhiljaa viedä omille ruokintapaikoille. Lumitilanne on tosin vielä niin vähäinen, että ravintoa löytyy luonnostakin.
UUDET SÄÄNNÖT
Patentti ja rekisterihallitus on hyväksynyt seuran uudet säännöt.Säännöt astuivat voimaan 01.10.2022 ja ne löytyvät näiltä nettisivuilta. Samalla johtokunta päätti ottaa käyttöön jäsenhakemuskaavakkeen. Sekin löytyy näiltä sivuilta.
terv Pj
TIEDOTE kaikille teille, maanomistajille (jotka mahdollistatte Puokion metsästysseuran toiminnan vuokraamalla maitanne seuran käyttöön – kiitos siitä), kyläläisille, mökkiläisille ja myös kaikille muillekin, jotka haluavat saada jatkossa metsästysseuran tiedotteita yhteisistä tapahtumista (esimerkiksi peijaisista ja myyjäisistä).
Ilmoittamalla nimenne ja sähköpostiosoitteenne ”Palaute”-linkin kautta, tulette saamaan jatkossa automaattisesti sähköpostia metsästysseuran tapahtumista.
Laskuri: 28446